perjantai 25. syyskuuta 2015

Majat

18.9.2015. Lähdimme koko 3c luokan kanssa pururadan metsään. Sai valita oman ryhmänsä. 4-6 ryhmissä. Aluksi kaikkilla oli hankalaa, mutta kun oli päästy vähän alkuun niin oli jo paljon helpompaa. 4 eri ryhmää teki 4 erilaista majaa.  yksi poika ryhmä teki puuta vasten majan jossa oli käytetty isoja / pitkiä keppejä. Oli myös löydetty 2 rengasta, niitä käytetiin ovina. Myös oli katkottu oksia ja laitettu suojaksi. Yksi tyttöryhmä teki majan tai oikeastaan  kuningastuolin. Siihen oli käytetty pitkiä kepejä nojaamaan toisiaan vasten. Kuningastuoli oli puuta vasten päälä oli jonkillainen koriste. Siinä pystyi nukku jollain, tavalla mutta ei maaten. siinä oli myös suojana lehtiä ja saniaisia. Toisten poikien maja olim lämmin ja nukkumakelpoinen ei pystynyt istua.Sinne mahtui 2 henkilöä. toisten tyttöjen maja. Oli suuri tilava nukkumakelpoinen. Siihen oli käytetty isoja puita/keppejä. yksi poika oli tehnyt siilille ja oravalle puiden onkaloihin.
Tekijät: Tahira ja Sanja
Kuningastuoli


Maja oravalle



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti