perjantai 23. syyskuuta 2016


2B uutiset


Lähdimme keskiviikkona 21.9.2016 metsäretkelle Viikkiin eskareiden kanssa. Meidät jaettiin ryhmiin. Metsässä oli suota. Se oli ällön näköistä ja me kapusimme lintutorniin ja menimme myös lintukojuun. Siellä johti pitkospuut yli suon ja söimme eväät lintutornin alla. Sitten näimme myös jätevedet ja näimme myös Itämeren. Siellä oli valtava kivi jonka jääkausi oli siirtänyt kalliosta mutta ennenvanhaan luultiin että jättiläinen olisi siirtänyt sen muka mutta se ei ole totta. Meidän mielestä jättiläisiä ei ole olemassa. Yhdellä oppilaalla kastui kengät. Melkein kaikki tykkäsivät lintutornista mutta jotkut tykkäsivä enemmän lintukojusta. Lintutornista sai katsoa kiikareilla. Meidän bussi oli viisi minuuttia myöhässä. Sitten lähdimme koti matkalle.

Erica Selander ja Nimco Hassan 2B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti