keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Koulurauhaa suunnittelemassa


Viiden luokan oppilaskunnan hallituksen edustajat lähtivät koulurauha retkelle 9.12. Ensimmäisenä söimme aamupalaksi banaania, piparia, viinirypälettä ja joimme mehua. Sen jälkeen kaikki koulun oppilaskunnan hallituksen edustajat esitteli itsensä. Sen jälkeen me katsoimme oppilaille tehdyn kyselyn tuloksia. Puhuimme tuloksia ryhmissä. Siellä söimme lasagnea, salaatti, patonkia ja joimme vettä. Kun olimme syöneet, aloimme äänestää koulurauha teemaa.



Äänestyksen tulokset:

Kolme voittajaa:

Tasa-arvo ja jokaiselle oikeus unelmoida

100 kertaa turvallisempi koulu ja Suomi 100 vuotta

Erilaisuuden hyväksyminen

 

Kirjoittanut, Elli 5A

torstai 15. joulukuuta 2016

Lucia-neito



Harjoitukset olivat jännittävät, vaikka ei ollut edes yleisöä.

Juhla koululla oli tosi rauhallinen ja jännittävä.


Puistolan palvelutalolla oli mukava esiintyä, koska vanhukset tykkäsivät esityksestämme.

Lauloimme Lucia-laulun sekä ruotsiksi että suomeksi.


Oli hauskaa esittää Lucia-kulkueessa.




Kirjoittanut 3B, Aino ja Ronja

perjantai 2. joulukuuta 2016

Maatullissa juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää



Maatullissa juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää 2.12.2016.

3a ja 2-3d olivat piirtäneet kuvia Suomesta. Piirroksia oli esim: metsistä saunoista ja muista asioista joita on paljon suomessa. Kuoro lauloi myös 2 suomesta kertovaa laulua ja koko koulu lauloi Maamme laulun.




4c-luokka tanssi kikapoo tanssin. Joka vuosi Maatullissa 4-luokkalaiset tanssivat kikapoo tanssin.

Kirjoittanut Julius Toveri 3c.