sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

BY-Kylä kuvitusnäyttely

Menimme junalla Annantalolle. Annantalo on Helsingissä. Annantalo on Kampin kauppakeskuksen vieressä!

Lukiolaiset heittivät meille karkkia.

Näyttely kertoi kuvakirjoista. Näyttelyssä oli kuvakirjataloja. ESIM:Hämäräkirja.



Vapaa-ajalla sai kokeilla eri asioita. Sai kertoa omia tarinoita. Vapaa-ajalla sai kokeilla näitä asioita: lukea kirjoja, kokeilla värilaseja, Lepakkopojan pukua ja myös Sammakkopukua. Nelli H. laittoi lepakkopojan asun. Me kaikki kokeiltiin laseja. Isak kokeili sammakkopukua.





Näyttelyssä mielenkiintoista oli hämärähuone ja Jorin kylpyhuone.
Näyttelyssä kaunista oli kangas jonka alla näytti siltä että oli veden alla.
Näyttelyssä jännittävää oli löytötavaratoimisto.



Kirjoittaneet 3A:n oppilaat, kuvat Eve-opettajan ottamia.





perjantai 11. maaliskuuta 2016

3b Korkeasaaren luontokoulussa

Kun tulimme Korkeasaareen, menim-
me luontokoulu Arkkiin.

                                                    Meidät jaettiin ryhmiin, ja meidän piti tutkia eläinten
                                   käytöstä ja lopuksi meidän piti kertoa mitä meidän eläimet olivat tehneet.
    
                                               Ihan viimeisenä me saimme yllätykseksi koskettaa Madagaskarin sihisevää torakkaa. Oli tosi kiva ja opettavainen päivä!

Kirjoittaneet: Henry, Nelli ja Lotta 3b

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ylipormestarin oppilaskunta päivät 2016

Helsinkiläiset koulut tekivät kannanottoja, joista oppilaat äänestivät suosikkinsa jatkoon.
Ylipormestarin päivillä kannaotot esiteellään ja lopulta niistä äänestetään parhaimmat.




Maatullin kannanotto oli, että "Opettajien tulisi puuttua kiusaamiseen kovemmin/paremmin."
Kannanoton esitteli kaupungintalolla oppilaskunnan  puheenjohtaja Sari Siikanen.


Kaikki kannanotot voi käydä katsomassa osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=Y02WkzeymBw
Ylipormestarin oppilaskuntapäivästä (1.3.) lyhyt video (videon pituus on vajaa kaksi minuuttia.)  https://youtu.be/xN6sgGOTljk​.


Kannanottojen esittelyn jälkeen niistä käytiin keskustelua ja jokainen sai kertoa mielipiteensä. Lopuksi äänestimme kannanottoja. Voittaja kannanotot ilmoitetaan myöhemmin.
Päivän lopuksi saimme pizzaa ja joimme limua.




Sari 6a


Kokouksen voit käydä katsomassa Helsinkikanavalta. Maatullin osuus alkaa 35:15 kohdalta.
www.helsinkikanava.fi
Ylipormestarin oppilaskuntapäivät 1.3.2016

perjantai 19. helmikuuta 2016

Talven ensimmäinen luisteluretki

Lähdimme bussilla luistelemaan Malmin jäähalliin. Siellä oli kolme eri luistelukenttää. Luistelikentät oli luokiteltu taitojen mukaan. Kentillä sai luistella vapaasti tai osallistua leikkeihin. Luisteleminen oli kivaa, jos sai kiristettyä luistemet hyvin.
4B-luokan tyttöjä


Kysyimme neljännen luokan oppilaalta, olivatko leikit kivoja. 
Aaretti vastasi:
- Oli, mutta joissakin leikeissä piti osata luistella tosi kovaa.
Oli kiva kun pääsimme jäähalliin luistelemaan, koska se oli eka kerta tänä talvena.


Kirjoittaneet: Oiva, Can, Eldi, Tapio, Leo ja Aaretti (4B)

perjantai 12. helmikuuta 2016

Puhtaan veden puolesta

Teimme koulun pääovien eteen ison jäälinnoituksen. Täytimme maitotölkit vedellä ja päätimme värit. Käytimme vesivärejä värjäämiseen ja pensseleillä laitoimme maalin veteen. Lopussa revimme pahvin ja jääteokset kiinnitettiin lumella toisiinsa.





Teimme jääteoksen Puhtaan veden puolesta. Jäälinnoitus on muistutus puhtaasta vedestä, ja sitä ei ole kaikissa maissa esim. Afrikassa, Mongoliassa, Nepalissa, Filippiinissä, Egyptissä, Dubaissa, Brasiliassa, Turkissa, Somaliassa ja monissa muissa maissa. Moniin maihin kuljetetaan puhdasta vettä esim. muovipulloissa, jne. Mutta niillä ei ole vesipuhdistuslaitosta, ja ME HALUAMME AUTTAA!







Mutta miten autamme?



Me voimme lahjoittaa muihin maihin rahaa osallistumalla rahankeräyksiin esim. Kirkon ulkomaan apu, tai ostamalla kaivon lahjaksi kehitysmaalle. Voimme myös säästää vettä omassa arjessamme.











Tehnyt: Ympäristöraatilaiset Ali, Daniel, Nelli ja Julianna

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kansainvälinen hiihtokoulu Maatullissa

Lumi ja sukset kuuluvat suomalaiseen sielunmaisemaan todella vahvasti. Vai mitä mieltä olet? Monille maahanmuuttajille kylmä ja pimeä talvi on kuitenkin aivan uusi asia. Kansainvälinen hiihtokoulu (linkistä pääset hiihtokoulun FB-sivuille) pyrkii kotouttamaan maahanmuuttajalapsia suomalaiseen yhteiskuntaan hiihdon avulla.

 Lue ja katso lisää:

VIDEO: Kansainvälinen hiihtokoulu, 27.1.2016. Kansainvälinen hiihtokoulu opettaa maahanmuuttajalapsia nauttimaan talvesta ja auttaa kotoutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

VIDEO: ISTV, ”Kuinka monta kertaa olet hiihtänyt? Kaksi” – Maahanmuuttajalasten hiihtokoulu ensi kertaa luonnonlumella

VIDEO: Ylen aamu-tv, Suomen talvesta voi oppia pitämään hiihtämällä:

VIDEO ja ARTIKKELI ruotsiksi: Hufvudstadsbladet