keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Oppilaskunnanhallitus esitteli toimintaansa vanhempainillassa


Oppilaskunnanhallitus esitteli toimintaansa vanhempainillassa torstaina 17.9 klo 18.00 – 19.00. Oppilaskunnan toimintaa olivat esittelemässä Sari, Vilma, Veera ja Akseli. Vanhempainilta alkoi rehtorin puheella koulumme salissa. Sen jälkeen vanhemmat kiertelivät käytävillä utustumassa meidän koulun tapahtumiin. Oppilaskunnan pöytä oli ruokalan edessä. Kerroimme pöydässä oppilaskunnan toiminnasta. Pöydällä oli erilaisia lehdyköitä joissa kerrottiin koulumme tapahtumista, ruutihankkeista ja koulumme retkistä. Kerroimme myös Oppilaskunnanhallituksen vaaleista, jotka pidetään aina ennen joulua. Kerroimme vaalilipusta, joka oli näytillä pöydällä, ja laatikosta johon laitamme vaaliliput.  Pöydällä oli myös koulumme MatoMail leima jota käytettiin vaalilappujen leimaamiseen ja pöytäkirjan leimaamiseen (ja muihin meidän koulun tärkeisiin papereihin.) Seinällä oli taulu johon oli kiinnitetty koulumme tapahtumista kuvia. Taululla oli sanomalehtien artikkeleita, joissa kerrottiin meidän koulusta.

Veera ja Akseli 5b


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti